14.7.13

Soul Of The Eagle

Hei vaan kaikki eläväiset ja miksei myös kuolevaiset!
( didn't make any sense...)
Pitkästä aikaa piirustuspostausta! Olen niin iloinen että sain pitkästä aikaa tehtyä jotain, mistä olen tyytyväinen. Sain tehtäväkseni piirtää tatuoinnin ystävälle. Piirsin kotkan, jonka suussa on pääkallo, huomaa että alkuperäinen kuva on otettu netistä, joten idea ei ole omani! Se, mikä on omaa, on piirustus, josta olen ottanut kuvia, kuten alla huomaa. Täysin en ole kuitenkaan kopioinut elkuperäistä, sillä olen lisännyt esimerkiksi sivussa roikkuvat sulat. Kotkan olen myös piirtänyt ihan omalla tekniikalla ja tyylillä.
Kuvista huomaa, että ideakin on vaihtunut pariin otteeseen prosessin aikana. Alunperin kotkan suuhun ei pitänyt tulla kalloa, vaan metallilaatat. Kotkan sivuun oli myös tulossa unisieppari. Henkilö, jolle piirustuksen tein, tuli uusiin aatoksiin ja tahtoikin kallon suuhun laattojen tilalle. Myös unisieppari vaihtui sulkiin, mitkä minusta sopivat paremmin. ( Miten piirustuksesta sai tehtyä näin pitkän höpinän?!?! ) Nyt kuvia!

Kevyttä hahmottelua lyijykynällä.

Ääriviivojen vahvistamista ja varjostamista. Unisieppari vaihtui sulkiin ja kallo pilkistää jo suusta.

Loput varjostukset ja pientä hiontaa. Valmista tuli.

Innostuin ja Photoshoppasin hiukkasen. Lisäsin varjostuksia ja korostuksia. 
Myös erisävyisestä versiosta tuli upea! Mitä pidätte!?

4 kommenttia:

  1. Kääk! Upeaa jälkeä :) ! Ja edellisen postauksen vanhat kuvat oli todi söpöjä :)!!!! Hihi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ;D haha, pikkasen tullu muututtua tässä parin vuoden aikana :D

      Poista
  2. Ihan Sika hieno!!!!!!!!!! Olen äimänkäkenä!

    VastaaPoista